lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ekaa kertaa kärryn edessä

Taas on ollut Metkulla kovasti aktiivinen viikko, ja kaikennäköistä on ehditty touhuilla. Tänään oli aamupäivästä tarkoitus mennä Haltialan tilalle hevosia ja muita kummajaisia pällistelemään. Jouduttiin kuitenkin toteamaan, että kovin oli vielä tilalla hiljaista, eikä eläimiä näkynyt. Siitä sisuuntuneena otimme suunnaksi Helsingin johon päätimme lähteä hieman katselemaan lauantaipäivän meininkiä. Kävelimme niin asematunnelissa, citykäytävässä, kuin Stockmanninkin liepeillä, ja jälleen kerran Metku suhtautui kaikkeen tyynen rauhallisesti, eikä häkeltynyt mistään. Metku keräsi varsinkin asematunnelissa varsin paljon katseita, liekö sitten positiivisia vai negatiivisia. Metkua valokeilassa oleminen ei kuitenkaan haitannut. Eräs innokkaan oloinen koiraihminen uskalsi Metkua tulla moikkaamaankin, ja iloisesti Metku tervehti uuden tuttavuuden. Metku vaikuttaa kyllä todella tasapainoiselta bulldoggin alulta, jonka kanssa on helppo ja kiva mennä kaikkialle. Toki ensimmäiseen vuoteen on pari asiaankuuluvaa lyhyttä mörkökauttakin mahtunut, mutta nekin melko pienessä mittakaavassa.

Metku tulossa ateneumista =)

Kohti Stockmannia

Meetwursti ja Eve asematunnelissa


Aikaisemmin tällä viikolla Metku on taas juossut pitkää lenkkiä, sekä vedellyt ketjuja. Eilen oli Metkulla jo todella tiukka ketjutreeni, mutta täytyy todeta että todella sitkeältä ja periksiantamattomalta Metku kyllä vaikuttaa, ja vetäminen tuntuu olevan oikein mieleistä tekemistä. Ketjulenkin jälkeen riehutaan aina patukalla, tai purutyynyllä, ikään kuin palkaksi, jonka jälkeen palautellaan happoja kävelemällä . Ennen lenkkiä pidetään aina huoli hyvästä lämmittelystä. 


Tänään saatiinkin yllätyssoitto taakanvetotreeneistä johon lähdettiin varsin nopealla varoitusajalla. Mietittiin ensiksi vetäisikö Metku tänään ollenkaan, kun eilen tosiaan oli kova treeni, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla kärryn vetämistä ensimmäistä kertaa tosin hyvin nimellisilä painoilla. Alkuun Metku hieman ihmettelikin perässä kolisevaa kärryä, joten muutimme hieman tyyliä. Viimeiset vedot olivatkin jo varsin hyviä, joten oikea tyyli kärryn  vetämiseen taisi löytyä. Loppuun emäntä otti Metkun kanssa vielä hiema tottista nyt kun oli häiriötäkin paikalla... varsin mukavasti sekin näytti häiriöstä huolimatta sujuvan.  



Mukavaa viikonvaihdetta toivottelee Atlanta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti