keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kaikenlaista

Asuinpaikkahan on valintakysymys... ja kaikkialla on omat oikkunsa mutta tänään aamulla tuntui siltä, että korson suunnalla näitä oikkuja on liikaakin kun niitä nähtävästi riittää joka päivälle.
Lähdettiin Even ja koirien kanssa totuttuun tapaan aamupäivälenkille. Suuntasimme korsoon päin kunnes aloin ihmettelemään, että mitä edessä oli. Hieman taisi vauhtikin hiljentyä ja lopulta jouduin totemaan, että ihan oikein silmäni näkevät. Ennen alikulkusiltaa mies seisoi päällään keskellä katua. Hupaisaa tästä tekee sen, että miehellä oli päällään vain ns. kalukukkarot ja väriltään ruskeat. En sitten tiedä, oliko väri alkuperäistä tehtaanmallia vai olivatko kukkarot ihan vaan käytössä värjääntyneet. Epäilyttävää tilanteesta teki sen, että mies oli epäsiisti ja mumisi jotain maailmanlopusta. Oliko sitten kyseessä joogan treenaaminen, en tiedä koska en lajia tunne ja jos olikin, aika  ja paikka eivät olleet ihan normaalit. Eräs mies käveli vastaan ja kehoitti kääntymään, koska miehellä oli hyvin oudot jutut. Ehkäpä normaalisti olisin jatkanut matkaani mutta nyt oli Eve mukana joten vaunut ympäri ja toiseen suuntaan. Myöhemmin  kyllä tuli mieleen, että uskomaton kehonhallinta sillä tyypillä mutta niinhän niillä kaikilla, oikeilla aineilla :) Onhan tässä kokemuksia Metkulle haettu mutta tämä kokemus olis voinut olla jo liikaa....kaikenlaista...

                                                            Meidän Neiti Päivänpaiste

Eilen illalla treffailtiin Metkun velipoikia. Kasvattajatkin näkivät tytön sitten pesästä lennon jälkeen. Velipojat Allu ja Adam olivat vauhdikkaalla tuulella mutta Metku oli aluksi kiukkuinen ja antoi velipoijille kyytiä. Loppujen lopuksi kaikki pennut kirmailivat keskenään, tuuppien, tönien ja teilaten, hyvässä hengessä.

Nyt toivoisi jo hieman viileämpiä ilmoja. Aamuisin kun käydään lenkillä, saa seuraava reissu odottaa iltaan. Päivisin takapihakin on niin kuuma, ettei siellä viihdy meistä kukaan. Ihanaa on ottaa tirsoja koko porukan voimin:

2 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on joka päivä uusi seikkailu, ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee

    VastaaPoista