Lauantai, heinäkuun 16 pvä; Metku ( Tippiz Artless Atlanta) saapuu kotiin. Ikää tytöllä on 4,5 kk.
Kasvattajan luona hyvästeltiin äippä ja muut laumaan kuuluneet ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Automatka kotiin kesti vain 10 min ja Metku tarkkaili matkan etenemistä takaluukussa rauhallisesti, välillä istuen ja välillä maaten. Kotiin päästyämme haimme sisältä Iran ja lähdimme koko poppoo kävelylle. Metku tarkasteli uteliaana uusia hoodejaan.
Sisälle Metku vietiin ensin hihnan kanssa ja haisteltiin huoneet läpi, sen jälkeen alkoikin tutkiminen ja haistelu omatoimisesti. Hieman kokeiluja, josko pöydälle saisi kiivetä ja sohvakin olisi mahtava paikka peuhata mutta pian talon tavat tulivat tutuiksi ja pian siirryttiinkin takapihalle.
Takapihan hajut käytiin nopeasti läpi ja sen jälkeen juostiinkin munaravia pitkin pihaa n. 30 min, Iran seuratessa kummissaan tätä touhua. Hieman vanha neiti yritti uutta tulokasta toppuutella komentamalla mutta tovin saimme tosiaan odotella, että Metku maltoi vetää happea.
Hommasimme häkin uudelle tulokkaalle. Tärkeää mielestämme on rajata pennulle oma tila, jossa rauhoitutaan ja nukutaan yöt. Häkki laitettiin makuuhuoneen nurkkaan. Hieman on työtä, että illalla mahdumme kaikki nukkumaan, onhan huoneen toisessa nurkassa Even sänky ja toisessa nyt Metkun mesta. Ira päätti ainakin alustavasti jäädä eteisen puolelle nukkumaan mutta yöllä neiti I oli jo hilautunut mamman puolelle sängyn viereen.
Valojen sammuttua, häkistä kuului mutustelua( Metku luki hesaria :), johon puututtiin ja pian tyttö ottikin lepoa. Jännitysmomentti oli klo 03.00 kun Eve päätti aterioida. Metku nosti päätään: " Ääh, en mä jaksa" ja jatkoi uniaan. Yhtäkään piippausta tai muutakaan ääntä ei yön aikana häkistä kuulunut. Peten noustessa aamulla oli Metku kuulemma katsellut pirteänä häkissään.
Kotiin saapuminen sujui jopa odotettua paremmin. Häkkiinkin tyttö meni illalla itse nukkumaan. Pienet tirsat Metku otti jo illalla uuden isännän jaloissa olohuoneen lattialla. Neiti I on ottanut Metkun hyvin vastaan.
Metku vaikuttaa avoimelta ja uteliaalta tytöltä. Muutamat uudet tilanteet ovat jännitääneet mutta nopeasti niistä on päästy yli ja jatkettu matkaa. Uusi matka on alkanut meille kaikille, olkoon se matka täynnä naurua, iloa, pitkiä lenkkejä, takaanavetoa, tottista ja rauhallista yhdessäoloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti